Lihiksen ja Nooran matka tähän päivään asti

1.9.2016 alkoi meidän taival hoitohevosena ja hoitajana. Hugo oli tarhasta hakiessa todella häijy. saattoi luimia ja potkia kohti ja uhkailla. Harjata sai ainoastaan yksi ihminen ja silloinkin se luimi ja potki ja oli muutenkin ilkeä. Näin vuosien jälkeen voin sanoa että tuli sitä hevosta välillä pelättyä iha ntosissaan. Olen myös pohtinut, että miksi hevonen teki näin ja olen tullut siiihen tulokseen, että syy on sen vähäinen käsittely.

Laittaessa tapahtui muutosta parissa kuukaudessa. Luimiminen ja potkiminen ynnä muu uhkailu väheni vaikkei loppunut kokonaan. Jos oli aivan hiljaista ja muut hevoset eivät riehuneet hevonen oli parempi ja jos oli hälinää hevonen reagoi siihen sitten olemalla kärttyisä.

Minulla oli toinen hoitohevonen samaan aikaan, jonka kanssa elämä oli huomattavasti helpompaa sillä se oli jo iäkkäämpi ja rauhallinen iso kimo ruuna, joka oli paljon käsitelty ja kilpailtu. Harjailin Hugoa ja nostelin jalkoja ja kävimme taluttelu lenkeillä. Jos jollain hevosella ratsastin niin menin pääasiassa tällä toisella hoitohevosella.

Toinen hoitohevoseni palasi omalle tallilleen ja aloin pohtimaan mitä teen nyt. Ratsastettavat hevoset alkavat olla vähissä, koska monta hevosta oli lähtenyt maailmalle ja en oikeen tiennyt kenellä ratsastaisin. Oli aika pohtia haluanko kilpailla vaiko harrastaa. Mitä haluaisin tehdä ja millä mittapuulla. Yksi päivä Hugoa harjatessa aloin miettimään pitäisikö kokeilla. Suhteellisen nuori pihakoriste, joka on ehjä, mutta hieman hankala. Totesin hiljaa itsekseni, että kaikkea pitää kokeilla. Ensimmäinen satulointi kerta olia aika raju, koska hevonen protestoi satulaa puremalla ja potkimalla. Kun ensimmäisen kerran pääsin selkään ei kukaan ehtinyt ottaa kuvia, kun oli laskeuduttava alas. Hevosella ei ollut tuon taivaallista hajua kääntävistä avuista tai jarruttavista avuista. Palasimme taas lähtöpisteeseen että opettelimme mitä mikäkin apu meinaa.

Kun ensimmäisen kerran pääsin ratsastamaan kunnolla ei ollut kuvaajaa ja meno oli aika honteloa. Hevonen oli pirteä, mutta ainakin etäisesti hallinnassa. Tavoite oli tuossa vaiheessa pysyä elossa ja jos mahdollista saada hevosta taipumaan. Jarrut olivat hieman niin ja näin ja taipuminen oli liikaa vaadittu. 

Kuukausi kuukaudelta hevonen rauhoittui, mutta oli silti hieman päivästä kiinni miten se pysähtyi ja muutenkin toimi. Pikku hiljaa aloimme ottamaan "esteitä" eli kavaletteja, jotka olivat kamalan jänniä ja innostavia. Ne sujuivat ihan ok hyvin kun tähän mennessä ravia kovempaa emme olleet menneet.

Hugoa juoksutin irtona kerran ja voin todeta ettei ut ihan turvallisin juttu... terv. meinasi tulla päälle, mutta rauhallisella puuhailulla se on rauhottunut aika paljonkin. Ei se ilman tappelua ikinä ole juossut uhkailematta, mutta kunhan tekee selväksi kuka määrää, niin se juoksee ihan hyvin.

Alettiin nostelemaan esteitä sen mukaan kuin hyvältä tuntui ja hevonen oli menossa. Rataa ei oltu tässä vaiheessa kovinkaan paljoa hypätty, koska resurssit olivat kehnot. 

Hugo oli aluksi todella jännitynyt joka tilanteessa, mutta kun ratsastaessa se rentoutui niin se alkoi ulkea kuin lapamato... Se ei halunnut taipua tai muutenkaan olla eteenpäin pyrkivä.

1.6.2014 Tämä pieni(huomat 155 cm) ruuna tuli minun nimiini. Hienointa oli se ettei enää tarvinnut lupia kysellä saako hypätä ja pohtia kaiken maailman asioita vaan nyt sai päättää kaikesta. 

Lähdimme ensimmäiselle yhteiselle reissullemme jämsään ystäväni luokse, jossa sitten tuli suuria harppauksia, koska kaikki oli uutta ja ihmeellistä ja kenttäpohja ihanan pehmeä eikä ruuasta tarvinnut tapella. 

Maastot olivat varsin kovia niin sänkipellolla päästely auttoi super paljon Hugon pään nollaamisessa ja siinä että se sai oikeasti juosta koko kropallaan. Tosin kokoajan sai vahtia ettei perä lennä liiaksi.

Esteet alkoivat sujua paremmin ja lisäsin haastetta 60-70 cm pystyihin yksittäisenä. Hevonen piti haasteista, joten sille oli niitä tarjottava. 40 cm pikku esteet sujuivat sen verran hyvin jo, joten sen uskalsi tehdä. 

Kävimme ottamssa osaa tallin omiin harjoituskoulukisoihin, joista mukaan tuli sininen ruusuke ja hyvä kokemus lokakuulta 2014. 

Kävimme samassa kuussa myös tallin harjoitusestekisoissa.

Kenttä meni huonoon kuntoon pakkasista ja lumen sadettua tapahtui joulukuun lopulla tapaturma, jossa hugo kaatui ja löykkäsi oikean takajalan. Sitä sitten lähdettiin rauhassa parantelememaan.

Kävimme hevosen tervehdyttyä jäällä ja treenasimme siirtymisiä.

Edistys junnasi paikoillaan ja vasta kelien parantuessa aloimme taas olemaan asiallisemman näköinen ratsukko. Kävimme vappuna starttaamassa tallikisoissa pikku luokat ja selvisimme vain yhdellä kaatumisella. 

Kesällä 2015 Hugo oli mukavan vetreä ja kävimme kuukauden reissulla Jämsässä, missä hugo pääsi uimaan ja laiduntamaan ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin.

Meidän piti startata Jämsäss seurakisat, mutta kaviopaiseen iskiessä emme päässeet osallistumaan, joten paiseen parannuttua kävimme hyppäämässä suurella ulkopuolisella kentällä. 

Kentällä pyöriessä tapahtui kesällä edistystä sillä Lihis tasottui paljon päänsä kanssa ja alkoi olla todela taipuisa ja muutenkin todella kiva hevonen.

Vaidoimme tallia lokakuussa 2015 ja se oli mahtava päätös. Hugo on rauhottunut silmissä. Se ei uhkaile enää tarhasta haettaessa ja sen ratsastettavuus on parantunut huomattavasti. Ja se on päässyt maastoilemaan ja likkumaan monipuolisesti. Aitotallilla olemme kokeilleet muunmoassa pikkuruisia "maastoesteitä".

Kävimme ensimmäisissä ulkopuolisissa harjoitusestekisoissamme muutama kuukausi sitten ja kielsimme molemmista luokista ulos, mutta hevonen meni maneesiin ja meni kaikista esteistä yli loppujenlopuksi.

Kävimme myös pyörähtämässä aitotallin harjoitus estekisoissa ja saimme muutamat ruusukkeet ja kivoja suorituksia.